Draamaa karsintasarjan avauskilpailussa - voittaja vaihtui ruutulipun jälkeen

nyrrestartti.jpg
Sim Racing eSM -karsintasarjan avausosakilpailu tarjosi kovaa kilvanajoa ja dramaattisia tilanteita.

Nürburgring, Saksa. Pitkän odotuksen jälkeen eSM-karsintasarja polkaistiin vihdoin käyntiin. Jo aiemmin päivällä oli moottorikansaa hellitty Valtteri Bottaksen valloittaessa Azerbaidžanin kadut, eikä siitäkään kilpailusta jännitystä puuttunut. Nyt oli sitten virtuaalisen autourheilun vuoro - kuka nappaisi voiton, satasen taskuunsa, ja lipun finaaleihin?

Osviittaa tulevasta oli tällä kertaa tarjolla aikaisempia vuosia runsaammin. Uusi, viikon mittainen aika-ajojärjestelmä tiesi sitä että lähtöruudukko oli 20 ensimmäisen osalta selvillä jo ennen sunnuntaita. Tämä tarjosi mahdollisuuden spekulointiin, ja helpotti finaalilähtöön suoraan selvinneiden kuljettajien taakkaa sunnuntain osalta.

Nimilista kärjen osalta ei juurikaan yllätyksiä tarjonnut. Kuten moni ounasteli, löytyi kärjestä sekä vuoden 2017 suomenmestarin Joni Heikkisen että puolustavan hopeamitalisti Riku Alatalon nimet. Ero oli toki yllättävän suuri - lähes 0.3 sekuntia. Alatalon peesissä seurasikin sitten aimo nippu tallikavereita. Viime vuonna läpimurtonsa tehnyt Valtteri Alander sai peräänsä kaksi Formula SimRacing (FSR) -veteraania Ville Leppälän sekä Teemu Valkeejärven muodossa.

Muita mainitsemisen arvoisia esityksiä olivat Inertia SimRacingin Matias Vitikaisen löytyminen sijalta 6, Jukka Savolaisen hieno comeback sijalla 8, ja Mika Vähämäen sekä Markus Grönthalin lupaavat esitykset. Varsinkin Vähämäen vauhti sekä aika-ajoissa että harjoituksissa nostatti odotuksia jopa kärkikymmenikköön asti.

 

 

Karsintalähtöihin joutuneilla oli tiedossa kova iltapuhde. Joukosta löytyi niin kokeneita kehäkettuja kuin nuoria ja nälkäisiä kuljettajiakin. Ei sillä, maistuuhan hiukopala vanhemmallekin polvelle, mutta otteista yleensä löytyy hieman enemmän malttia. Niinpä maaliin selviäminen ehjänä tiesikin ainakin teoriassa hyviä mahdollisuuksia illan päälähtöön. Karsintaeriä oli kaksin kappalein, joista kummastakin selviäisi kuusi kuljettajaa finaalilähtöön. 34 halukkaalle 12 finaalipaikkaa tiesi monelle pettymyksen karvasta kalkkia.

Ykköserässä paalupaikalta lähtenyt Miika Ihalainen koki kovia heti alussa, ja jo muutaman kierroksen jälkeen oli selvää ettei kokkolalaista finaalissa nähdä. Hetken aikaa kilpailua johtanut Marko Nurmela löysi seinän heti avauskierroksella, eikä Mikko Lindströmillä myöskään ollut onni myötä. Näin löysi giljotiinin terä kärkinelikosta kolme - ainoastaan Kasper Keräjärvi heistä selvitti tiensä jatkoon. Kilpailun parasta antia oli kuitenkin ehdottomasti Matti Sipilän nousu viimeisestä lähtöruudusta aina voittoon asti. Pyörähdyksestä huolimatta oli hänen menonsa suorastaan ylivoimaista muihin nähden. Moni jäi odottamaan, mihin vauhti riittäisi itse pääkilpailussa...

Toisessa erässä nähtiin vähemmän yllätyksiä. Kaksinkertainen eSM-finalisti Petteri Niemi teki sen mitä piti ja kruisaili helpon oloisesti paalulta voittoon. Suomen World Cup -kokoonpanossa läpimurtonsa tehnyt Tommy Unhola jäi aika-ajoissa yllättävän kauas, mutta ajoi ehjän kilpailun tullen toiseksi. Kuudesta ensimmäisestä lähtijästä jäi rannalle ainoastaan Jali Hautala, jonka kolmospaikka vaihtui karvaaseen pettymykseen - hänen paikkansa "peri" Toni Reunanen. Ihalaisen ykköslähdön pettymystä Raven Simracingille paikkasi puolestaan pitkän linjan ovaaliveteraani ja ikitrelle Sebastian Lindqvist, joka selvitti kuin selvittikin tiensä viimeisenä finaalilähtöön. Näin oli lohjalaisen ensimmäinen tavoite täytetty.

Karsintaerien tuloksen näet kokonaisuudessaan täältä.

 

 

Kello tikitti muutaman tunnin eteenpäin, mutta tylsää odotusaikana ei tullut. Siitä piti huolen em. F1-kilpailu, joka jätti monelle varmasti hyvän maun suuhun. Eipä aikaakaan, kun kotikatsomoiden valtteribottakset ja kimiräikköset pääsisivat ottamaan toisistaan mittaa ihan tosissaan. Skumppaa ei ole tarjolla, mutta panokset olivat siltikin kovat.

Jo ennakkoon nostettiin esille Nürburgringin radan ensimmäinen mutka. Tiukka, vaikea paikka, jossa ruuhkaa syntyy varmasti. Kieli keskellä suuta ja maltti mukana olivat parhaat lääkkeet tästä selviämiseen. Romua syntyi kuitenkin yllättävän vähän - testamentti kuljettajien taidoille ja kokemukselle. Merkittävinä tapahtumina kirjattakoon Tuomas Tähtelän sekä Jukka Savolaisen välinen osuma sekä kömpelön oloinen kolmen kauppa shikaanissa Joni Onnelan innostuksen ylittäessä auton suorituskyvyn.

Savolaisen koki kilpailussa kovia muutenkin. Kolmoskierroksella kovaa yrittänyt Mika Vähämäki töytäisi hänen huippunopeassa Schumacher-ässässä ympäri. Tästä toivuttuaan otti Jukka puolestaan yhteen Kasper Keräjärven kanssa, joka ei huomannut Glacier-kuljettajaa vaan työnsi hänen ulos radalta. Tuossa suurimpana kärsijänä oli kuitenkin Keräjärvi itse.

Pääosaa kilpailussa näytteli kuitenkin hyvä ja puhdas taistelu. Jonne Heikkisen sekä Jarno Sippolan välinen kaksintaistelu kärkikymmenikössä oli silmiä hivelevää katsottavaa. Kärjessä puolestaan isoveli Joni sekä Riku Alatalo vaihtelivat kierrosaikoja jatkuvasti. Ero ei suurimmillaankaan ollut yli kahden sekunnin, ja suurimman osan ajasta pystyi Alatalo roikkumaan hyvässä tuntumassa. Ja kun kyseessä on niinkin tekninen ja liukas rata kuin Nürburgring, ei lepoaikaa juurikaan jäänyt. Muutamat kuljettajat sanoivatkin jälkeenpäin olevansa onnellisia että Nürburgring on takana - ajaminen oli kuulemma vähemmän nautintoa ja enemmän virheiden välttelyä!

Aivan kalkkiviivoilla, muutamaa kierrosta ennen maalia, teki Jonne ratkaisevan virheen ykkösmutkassa ja joutui päästämään Sippolan ja Antti Levoskan edelleen. Myös hiljaista kilpailua ajanut, kaksinkertainen pronssimitalisti Kim Eriksson oli nyt aivan takasiivessä kiinni. Maaliin matkaa puolitoista kierrosta, ja kärkikymmenikön sisällä taistelu roihusi valtoimenaan! Kaikkien huomio kiinnittyi siihen, pystyisikö Jonne puolustamaan sijoitusta loppuun asti. Jonillahan ei hätäpäivää kärjessä ollut, ainoastaan muutama kierroksella ohitettava jäljellä ja taakse riittävän oloinen hajurako. Finaalipaikka ja satku taskuun näytti olevan iiläisen kohdalla jo selviö...

 

 

Mutta voi! Kasper Keräjärvi ajoi hitaasti aivan Jonin edessä viimeisellä kierroksella. Vasta areenaosuuden jälkeen pääsi Heikkinen edelle, mutta samassa puikahti Riku Alatalo kuin tyhjästä ohi kummankin kuljettajan! Kamerat kääntyivät äkkiä kohti kärkeä; pystyisikö Joni pistämään vastaan vai nousisiko Alatalo kuin varkain voittoon? Panokset olivat kovat, mahdollisuuksia erittäin vähän.

Neulansilmään yritti Jonin valkoturkoosi SET Esports -auto hakea tilaa, mutta ero oli hieman liian suuri. Näin paahtoi Riku Alatalo kaasu pohjassa läpi Schumi-ässän, viimeistä kertaa kilpailussa. Enää muutama kiperä ysikymppi, shikaani, ja viimeinen mutka edessä. Heikkinen antoi painetta jatkuvasti - herhiläisen lailla vaani nuorukainen paikkaansa. Entäs mutka 11? Ysikymppi vasen, keskinopea mutka. Eroa oli, mutta hyvin vähän. Alatalo ei puolustanut sisälinjaa, laski sen varaan että iiläinen odottaisi ohitusta takasuoralle. Olisihan tuohon rakoon tunkeminen melko rohkea veto... suorastaan hullunrohkea. Ei kai sentään?

Mutta, niin vain irtosi Heikkinen imuista, ja tähtäsi kohti avointa ovea. Se oli raollaan, siellä pilkotti valoa juuri sopivasti. Alatalo vilkaisi peiliin, ja näki sieltä syöksyvän torpedon hurjaa vauhtia. Hän ei estellyt, ajoi omaa linjaansa. Kanttari häämötti, autot olivat rinta rinnan, ei tuumakaan välissä...

 

 

Savun hälvettyä voitiin vain todeta tapahtunut. Alatalo oli keskeyttänyt hurjan volttisarjan saattelemana. Heikkinen matkasi kohti voittoa, mutta Damokleen miekka langetti varjonsa juhlinnalle. Vain kierros aikaisemmin oli homma ollut lähes selvä, mutta nyt? Kaikkea muuta. Jännitys ei lauennut ruutulipun heilahdukseen, kuten niin monta kertaa aikaisemmin. Nyt saatiin voittajaa odottaa yön yli, aina seuraavaan päivään asti.

Tuomaristo teki työnsä ammattimaisesti ja huolella. Tilanteet käytiin läpi ja päätökset niistä tehtiin piakkoin. Uutinen levisi lailla kulovalkean: Joni Heikkinen tienasi viimeisen kierroksen virheestään viiden sekunnin aikarangaistuksen, ja näin voittajaksi avauskilpailussa ajoi... Valtteri Alander! Koko kilpailun kolmantena ajanut porilainen oli oikeassa paikassa oikeaan aikaan, mutta hänen suorituksensa kautta viikon oli ollut vahva. Tallikaveri Riku Alatalo myönsikin Alanderin olleen harjoituksissa nopeampi. Ja se ei ole mikään pikkujuttu se.

Saksassa vanha sanonta, joka otsikossakin seisoo, piti kutinsa. Kahden viikon päästä luvassa on legendaarinen Watkins Glen, jonka huippunopeat kaarteet ja lähellä vaanivat kaiteet tarjoavat varmasti jännitystä sylin täydeltä.

Kilpailun lopputulokset löydät allaolevasta linkistä, samoin jälkilähetyksen. Haluamme vielä kerran kiittää kaikkia yhteistyökumppaneitamme, jotka mahdollistavat näin hienon sarjan järjestämisen!